Joukkueen toiminnan rajaukset

JOUKKUEEN TOIMINNAN RAJAUKSET

Joukkueilla ei ole mahdollisuutta tehdä Jyväskylän Kiri&Kirittäret junioreiden nimissä koko yhdistystä sitovia sopimuksia tai hankintoja (kts. yhdistyksen nimenkirjoitusoikeudet). Jos joukkue itsenäisesti tekee esimerkiksi talkoosopimuksen, se sitoo ainoastaan henkilönä sopimuksen allekirjoittaneita, ei yhdistystä.

Joukkueiden tulee noudattaa yhteistyökumppaneiden hankkimisessa joukkueelle seuran hallituksen linjaamia periaatteita, jotka julkaistaan aina kaikille seuran www-sivuilla.

Muiden seurojen kanssa tehtävät sopimukset laatii aina Jyväskylän Kiri&Kirittäret Junioreiden ry:n hallitus. Joukkueella ei ole oikeutta sopia itsenäisesti pelaajien luovuttamisesta muille seuroille, eikä ottaa vastaan muiden seurojen pelaajia joukkueeseensa – ilman seuran hallituksen hyväksyntää.

 

YHDISTYSLAIN JA VEROLAKIEN MÄÄRÄYKSIÄ

Kaikki joukkueiden tilillä olevat varat ovat Jyväskylän Kiri&Kirittäret Junioreiden ry:n omaisuutta. Varat ovat luonnollisesti joukkueen käytössä. Joukkueelle kerätyt rahat ovat joukkuekohtaisia, joten ns. yksittäisen pelaajan ”talkoopiikkejä” ei saa eikä voi olla, eli esimerkiksi talkoista saadut rahat menevät aina koko joukkueen kuluihin eivätkä yksittäisen pelaajan kuluihin.

Pelaajan lopetettua harrastuksensa hänelle ei voida maksaa rahaa tai antaa tavaraa. Vanhan toimintakauden päätteeksi omaisuus siirtyy joukkueen mukana seuraavan toimintakauden pohjakassaksi joukkueen käyttöön. Koska junioriseurassa usein osa pelaajista siirtyy uuteen vanhemman ikäluokan Jyväskylän Kiri&Kirittärien Junioreiden joukkueeseen uudelle pelikaudelle, niin vanhan toimintakauden päättyessä joukkueen tilillä mahdollisesti olevat varat jaetaan pääluvun mukaan laskettuna uuteen joukkueeseen siirtyvien ja vanhaan jäävien kesken.